Em formação

Aquincum


Aquincum é um grande sítio da Roma Antiga em Budapeste, Hungria, que abriga os restos do que já foi uma importante base militar e cidade. A maioria dos locais em Aquincum datam do século 2 dC: a cidade atingiu seu pico com até 40.000 habitantes como capital da província da Panônia, mais tarde Panônia Inferior.

Hoje, o local de Aquincum tem muito a oferecer aos turistas e entusiastas da história, incluindo as ruínas de uma muralha, um anfiteatro (1 de 2 em Budapeste), templos, casas e cemitérios. Há também o modesto Museu Aquincum que abriga artefatos do local para explorar.

História Aquincum

Aquincum foi originalmente colonizada pela tribo celta Eravisci, mas mais tarde tornou-se uma base militar romana na fronteira ou castrum por volta de 41 a 54 aC. Uma legião de 6.000 homens cresceu e se tornou uma cidade ao redor da fortaleza, e quando a Panônia foi reorganizada pelos romanos em 106 DC, Aquincum se tornou a capital da província.

Aquincum era ocasionalmente a sede dos imperadores de Roma porque era o centro das operações na fronteira romana. Como tal, a cidade obteve o status de municipal sob Adriano e se tornou uma colônia sob o governo de Septímio Severo. No final do século 2 DC, a cidade contava com 30.000 habitantes e era o centro da vida comercial da província.

O status da cidade refletiu-se nos vestígios arqueológicos escavados, que incluem aquecimento central nas casas, banhos públicos, palácios e um templo a Mithras (um Mithraeum). Aquincum também ostentava 2 anfiteatros construídos no século I DC para lutas de gladiadores e animais.

O cristianismo chegou a Aquincum por volta do início do século III, e não foi até 350 DC quando a cidade foi amplamente destruída, sofrendo ataques dos sármitos ao norte e no século 5, invasores alemães e hunos.

Aquincum hoje

Hoje, você pode visitar a antiga cidade de Aquincum, muito menor do que a importante província romana que já foi. Os destaques de Aquincum errante incluem uma telha de pedra com uma grade de esgoto, um belo banho termal coberto de mosaico e um sistema de aquecimento subterrâneo. Você também pode ver as ruínas de um aqueduto de 3 níveis.

O Museu Aquincum possui uma pequena coleção de artefatos celtas e romanos, fornecendo uma linha do tempo visual fascinante através dos 17 marcos do local: de uma urna do período celta a um diadema adornado com joias do século V DC. Você também pode ver uma reconstrução do sistema hidráulico. Esteja ciente de que as traduções em inglês no museu nem sempre são completas e as ruínas estão fechadas durante os meses de inverno. Caso contrário, a entrada padrão custa 1.900 Ft (£ 4,70).

Chegando a Aquincum

Por meio de transporte público, os ônibus 34, 134 e 106 da Praça Szentlélek em Obuda param em Aquincum. Para quem dirige, o Museu Aquincum e o sítio romano ficam ao longo da rua Szentendrei da estrada 11, a 10 minutos de carro ao norte do centro de Budapeste.


Os celtas

Nos tempos antigos, a Panônia, limitada a norte e leste pelo rio Danúbio, a sul pela Dalmácia e a oeste por Noricum e partes da alta Itália, incluindo partes da atual Áustria, Hungria, Croácia e Eslovênia. Recebeu o nome dos panonianos, um povo presumivelmente de sangue ilírio que povoou toda a região do Transdanúbio nos tempos antigos. Os ilírios foram conquistados no início do século III aC por outro grupo indo-europeu, os celtas.

Os celtas que ocuparam a região do Transdanúbio trouxeram consigo a cultura La T & egravene caracterizada por uma ornamentação geométrica em sua arte. Os celtas estabeleceram muitos assentamentos e se envolveram na agricultura, manufaturaram implementos de ferro e tornaram-se proficientes na fabricação de cerâmica. Depois de 60 aC, a tribo celta de Eraviscan povoou grande parte da área da Budapeste moderna. Eles se estabeleceram no que hoje é chamado de B & eacutek & aacutesmegyer e Tab & aacuten, ao norte de Gell & eacutert Hill. Grandes fortalezas, chamadas oppida em latim, eram a característica dos assentamentos que os celtas construíram em toda a Europa, usados ​​para defesa e como centros religiosos e econômicos onde as moedas eram cunhadas. A Budapeste oppidum, descoberto na década de 1990, é um dos primeiros municípios descobertos na região.

o oppidum iniciou uma separação de classes na sociedade à medida que as casas eram construídas no oppidum além dos da população agrária. A sociedade celta evoluiu para uma cultura bastante avançada que permitia aos indivíduos construir fortunas que podem ser vistas pelas riquezas e roupas encontradas nos túmulos. As casas foram construídas em forma retangular de madeira ou vime. Eles eram sustentados por um mastro no centro da casa, apoiando o telhado de duas águas. As casas eram rebaixadas no solo ou escavadas em cavernas.

Esses assentamentos celtas foram eventualmente subjugados pelo exército de Augusto César na época do nascimento de Cristo. Os romanos permaneceram na região por mais de quatrocentos anos, durante os quais as defesas romanas foram construídas ao longo do Danúbio. A linha de defesa construída pelos romanos era conhecida como limas, que adquiriria uma importância especial no final de aproximadamente 40 dC.


Ruínas romanas em Aquincum

Os visitantes podem passear pelas ruas da cidade e observar os templos, lojas, casas e banhos termais da cidade. A maior parte de Aquincum foi construída entre os séculos II e III.

As ruínas incluem certas surpresas como um ladrilho de pedra com uma grade de esgoto embutida, um sistema de aquecimento central subterrâneo, banhos termais cobertos por mosaico ou um mercado. Estas são algumas das partes mais impressionantes das ruínas.

Tenha em mente que Aquincum era uma cidade muito maior do que hoje se vê. Atualmente, apenas um terço do centro da cidade foi escavado.


Aquincum - Roman Budapeste

Aquincum é um sítio arqueológico e uma cidade romana, localizada na moderna Budapeste, na Hungria.

O local foi originalmente ocupado pelos Eravisci, uma tribo da Idade do Ferro que se estabeleceu na região tradicional de Transdanúbia por volta do século III ou IV aC e chamou seu assentamento de “Ak-Ink”, que significa “Água Abundante” por causa das nascentes termais próximas.

Os Eravasci foram anexados por volta de 12 AC durante a conquista romana dos Panonianos, Dálmatas e outras tribos da Ilíria e os Romanos fundaram a província da Panônia. Em 103 DC, o imperador Trajano dividiu a Panônia em duas partes: Panônia Superior e Panônia Inferior com Aquincum servindo como capital da província.

Aquincum foi construído inicialmente como um assentamento de fronteira e um castrum fortificado pelo imperador Vespasiano nos limes romanos para apoiar a defesa da fronteira germânica. Um municipium cresceu em torno do castrum, que mais tarde foi elevado ao status de colônia (um termo usado para denotar o status mais elevado de uma cidade romana) pelo imperador por Septimus Severus em 194 DC.

No final do século II dC, duas fortalezas opostas foram construídas na margem esquerda do Danúbio, em frente ao acampamento da Legio II adiutrix, Transaquincum e Contra-Aquincum.

Em seu auge, a cidade tinha pelo menos 30.000 habitantes, cobrindo grande parte do moderno distrito de Óbuda, em Budapeste. A cidade continha vários edifícios públicos como um fórum, uma basílica, macellum, balneários, duas Mitraea, um santuário da Fortuna e dois anfiteatros: o Anfiteatro Civil Aquincum e o Anfiteatro Militar Aquincum.

Durante a metade do século 4, Aquincum estava sob constantes ataques sármatas do norte e a cidade começou a declinar devido a uma série de fatores contribuintes que afetaram a maioria dos centros populacionais romanos no Império Ocidental.

As incursões germânicas que atrapalharam a capacidade de manter uma economia e tributar efetivamente sua população, a má gestão por imperadores consecutivos, a dependência de mercenários sem um exército permanente forte e a perda de território contribuíram para uma deterioração generalizada do mundo romano ocidental. Os habitantes gradualmente deixaram Aquincum, e quando os hunos invadiram a região por volta de 409 DC encontraram a cidade deserta.


Uma curta história de Aquincum

17 marcos importantes: dos celtas ao período Hunnic. Explore a história da Aquincum.

SÉCULO 4 a 3 AC

Os celtas se estabelecem na bacia dos Cárpatos

Urna de período celta castanho-claro, bicônica, com projeção de roda, com um ombro protuberante, um pescoço estreito e uma borda espessa e evertida. O ombro é decorado com alisamento horizontal (séc. III -2 aC).

Encontre o local: Budapeste, Distrito XXI. Estação de tratamento de esgoto Csepel (cemitério do período celta)

SÉCULO 1 AC

A tribo celta dos Eravisci nos condados modernos de Pest, Fejér e Tolna. Seu centro é o assentamento fortificado no topo da colina (oppidum) em Gellért Hill.

Prata eraviscan denários do século 1 aC. O nome da tribo aparece como RAVIS e IRAVIS.

Encontrar local: Budapeste, Distrito XI. Praça Gellért

CLAUDIUS por volta de 49 DC

Extensão do controle romano até a curva do Danúbio. Organização da província da Panônia. o ala Hispanorum I está guarnecido em Víziváros (a mais antiga base militar romana conhecida em Budapeste).

Grave stele do soldado de cavalaria T. Claudius, que serviu na base Víziváros.

Encontre o local: Budapeste, Distrito II. perto dos banhos Császár, rua Frankel Leó

DOMICIANO 89 DC

o Legio II Adiutrix constrói uma base permanente em Óbuda. Curtas interrupções à parte, a legião permanece aqui até o início do século V.

Posteriormente cortada de uma telha maior, esta telha (tegula) carrega a marca da LEG (ionis) II A (diutrici) em uma chamada planta pedis carimbo. (Final do século 1 DC - século 2 DC).

Encontrar local: Budapeste, Distrito III. Praça Flórián (fortaleza legionária dos séculos 2 a 3)

TRAJAN 106 AD

Divisão da província em Alta e Baixa Panônia. Aquincum se torna a sede da Pannonia Inferior. Também sob Trajano: construção do aqueduto norte-sul e início do desenvolvimento urbano no local da Cidade Civil.

Divisão da Panônia após 106 DC. Sede da Panônia Superior: Carnuntum, sede da Panônia Inferior: Aquincum.

HADRIAN por volta de 124 AD

A cidade civil ganha municipium status, as muralhas da cidade são construídas. Também sob o comando de Adriano: a base do legionário Aquincum foi reconstruída em pedra.

Altar dedicado por Marcus Ulpius Optatus conselheiro (decúrio) e 'prefeito' (duumvir) do Aquincum municipium para o melhor e o maior de Júpiter.

I (ovi) O (máximo) M (áximo) / M (arcus) Ulp (ius) Op / tatus d (ecurio) / m (unicipii) Aq (uinci) II [vir]

Encontrar local: Budapeste, Distrito XII. Diósárok

ANTONINUS PIUS AD 145

Construção do anfiteatro da Vila Militar.

Inscrição de edifício do anfiteatro militar. O tablet com a inscrição é segurado por Victoria, a deusa alada da Vitória em ambos os lados, com um Pégaso, a insígnia do Legio II Adiutrix por baixo.

Imp (eratori) Caesari / Tit (o) Aelio / Hadriano / Anto (n) ino Pio p (atri) p (átrios) / co (n) s (uli) IIII perna (io) II Adi (utrix) p (ia ) f (idelis).

Ao Imperador Tito Aelius Hadrianus Antoninus Pius, pai da pátria, cônsul pela quarta vez. A Leal e Fiel Legio II Adiutrix.

Encontrar local: Budapeste, Distrito III. Rua Viador

MARCUS AURELIUS AD 167-180

Guerra contra os Marcomanni, Quadi e Sármatas na Panônia limas.

O modelo de barro usado para criar moldes para bolos comemorativos retrata o imperador Marcus Aurelius a cavalo (segunda metade do século 2 DC).

Encontrar local: Budapeste, Distrito III. Óbuda Gasworks (oficina de cerâmica oriental da Cidade Civil)

SEPTIMIUS SEVERUS 194 dC

A cidade militar e a cidade civil de Aquincum recebem a classificação de Colônia juntos. O reinado da dinastia Severan marca a idade de ouro de Aquincum.

Altar dedicado por um conselheiro (decúrio) do Colônia.

v (otum) s (olvit) l (ibens) l (aetus) m (erito).

Ao Melhor e Maior de Júpiter. Marco Aurélio Pompeu, decurio da colônia de Aquincum, cumpriu sua promessa de boa vontade, feliz e merecidamente.

Encontrar local: Budapeste, Distrito III. Óbuda

CARACALLA 214 AD

Ajuste da borda entre a Panônia Superior e Inferior. Brigetio e o Legio I Adiutrix estacionados lá são atribuídos à Baixa Panônia. Aquincum se torna a sede de uma província com duas legiões.

Anel de ouro com uma gema de ametista presa a ele, apresentando um retrato do Imperador Caracala, voltado para a esquerda (século III dC).

Encontrar local: Budapeste, Distrito III. Bécsi Road (cemitério do período romano)

ALEXANDER SEVERUS 228 AD

Caius Iulius Viatorinus apresenta o collegium centonariorum com um órgão (hidra).

Partes do mundialmente famoso órgão Aquincum, descoberto em 1931. Sua inscrição dedicatória de bronze nos diz que Caius Iulius Viatorinus, conselheiro da colônia de Aquincum, ex- edil, e prefeito da associação de comerciantes têxteis (collegium centonariorum) deu este órgão à associação acima mencionada no consulado de Modestus e Probus (AD 228).

Encontrar local: Budapeste, Distrito III. Szentendrei Road (no local do novo prédio de exposições do Museu Aquincum)

GALLIENUS 260 AD

Ataque do Quadi, Roxolani e Sármatas na Panônia limas. Sinais de destruição na fortaleza do legionário, Cidade Militar e Cidade Civil.

Antoninianus (moeda de bronze contendo apenas uma pequena quantidade de prata) do imperador Galieno.

Anverso: Busto do imperador com coroa radial, voltado para a direita, circundado pela inscrição GALLIENVS AVG.

Reverso: A sentado Securitas segurando um cetro na mão direita, e levantando a esquerda até a cabeça, cercada pela inscrição: (SEC) VRIT ORBIS (AD 260-268).

Encontrar local: Budapeste, Distrito III. Aquincum

DIOCLETIAN 294 AD

Como parte de uma reforma administrativa, a Panônia está dividida em quatro partes. Aquincum se torna o centro militar da província de Valeria e a base do comandante militar da província (dux).

Re-divisão da Panônia nas províncias de Panônia Prima, Secunda, Savia e Valeria.

CONSTANTINE I depois de 332 DC

Sob Constantino, o Grande, a fortaleza romana tardia é construída.

Fragmento de telha entalhada antes do disparo com o retrato de um homem vestindo uma fíbula de disco (possivelmente um imperador, ou mesmo Constantino, o Grande) (século IV dC).

Encontrar local: Budapeste, Distrito III. Rua Záhony (ao sul da Cidade Civil)

VALENTINIAN I AD 375

Construção de uma cadeia de pequenos fortes e torres de vigia na curva do Danúbio. Reforço do limas em Aquincum. O tamanho da fortaleza romana tardia é reduzido.

Moeda de bronze do Imperador Valentiniano I.

Anverso: busto do imperador, vestindo um diadema de pérola e um paludamentum manto, voltado para a direita, circundado pela inscrição DN VALENTINIANVS PF AVG.

Reverso: O imperador segurando um lábio estandarte militar, atingindo um bárbaro ajoelhado, rodeado pela inscrição GLORIA ROMANORVM (337-341 DC).

Encontrar local: Budapeste, Distrito III. Aquincum

FIM DO SÉCULO 4 / INÍCIO DO SÉCULO 5 DC

Despovoamento da Cidade Civil. A restante população civil da Cidade Militar muda-se para a fortaleza do período romano tardio.

Fragmento de estatueta em forma de cavalo esmaltada de verde, que originalmente fazia parte de uma lamparina a óleo com pernas. O uso de esmalte de chumbo na cerâmica torna-se comum no final do século III dC. Os novos produtos incluem velas de cerâmica esmaltadas em forma de cavalo e suportes para lâmpadas a óleo (séc. III--4 dC).

Encontrar local: Budapeste, Distrito III. Óbuda Gasworks

VALENTINIAN III AD 433

A Panônia é cedida aos hunos.

Reconstrução de um diadema feito de placas de ouro com incrustações de granada, desenterrado em um túmulo de homem do período Hunnic.

Encontrar local: Budapeste, Distrito XIV., Vezér Road


Sisällysluettelo

Eraviskit Muokkaa

Ennen roomalaisten tuloa nykyisen Budapestin seudulla asui kelttiläisiä eraviskeja, joiden linnoitus ja tärkein asumus (oppidum) Ak-inko (suom. runsaat vedet ) sijaitsi Gellértinvuorella. [1] Vuoren juurella oli tärkeä Tonavan ylityspaikka, missä joki oli kapeimmillaan ja kauppareitit yhdistyivät. Kauppiaat ja käsityöläiset asuivat Tonavan yli kulkevan lautan lähistöllä, nykyään Tabániksi kutsutulla alueella. [2]

Tonava vakiintui Rooman valtakunnan rajaksi vuoteen 11 eaa. mennessä, ja Tonavan länsipuolelle perustettiin Pannonian provinssi vuonna 9 jaa. [3] [4] Vuosien 41–54 tienoilla Ak-inkon lähelle sijoitettiin 500 miehen ratsuväkijoukko ja myöhemmin auxilia-joukkoja. Vuoteen 89 mennessä alueelle perustettiin linnoitus, jossa oli 6 000 miehen vahvuinen legioona. [3] [5] Arkeologisia löytöjä varhaisesta sotilasleiristä, kuten auxiliajoukkojen hautakiviä, tunnetaan ensimmäisen vuosisadan puolivälistä lähtien. [6]

Roomalaiset eivät yleensä kehittäneet valtaamiensa alueiden vanhoja asutuskeskuksia, vaan perustivat kokonaan uusia kaupunkeja saman mallin mukaan kuin muuallakin imperiumissa. [7] Ak-inkossakaan he eivät asettuneet Gellértinvuorelle tai Tabániin vaan vähän pohjoisemmas, nykyisen Óbudan alueelle. Vuoden 100 tienoilla linnoituksen pohjoispuolelle syntyi siviilikaupunki, joka sai nimekseen Aquincum. [8] Kaupungin oletetaan saaneen nimensä aiemman kelttiläisen asutuksen mukaan. [7] Daakian sotien loputtua vuonna 106 Aquincumiin sijoitettiin Legio II Adiutrix, joka palveli siellä vuosisatoja, vaikka osa legioonasta olikin välillä taistelemassa imperiumin eri alueilla. [9]

Poliittisista syistä roomalaiset siirsivät eraviskit entisiltä asuinalueeltaan nykyisen Óbudan alueelle ja Albertfalvaan ensimmäisen vuosisadan alkupuolella. [10] Roomalaisten oli siten helpompi hallita heitä ja varmistaa linnoituksen huolto. Eraviskit pysyivät myöhemminkin roomalaisen siviilikaupungin alaisina, vaikka suora sotilaallinen kontrolli loppuikin Flaviuksen dynastian (69-96) aikana. [2] Hallinnollisesti eraviskien asuinalue muodosti oman yksikkönsä Civitas Eraviscorum, joka mainitaan vielä kolmannellakin vuosisadalla. Eraviskien ja Rooman kansalaisten väliset lainsäädännölliset ja hallinnolliset erot olivat kuitenkin todennäköisesti menettäneet merkityksensä viimeistään Caracallan aikana. [11]

Provinssin pääkaupunki Muokkaa

Aquincumista tuli Ala-Pannonian provinssin pääkaupunki vuonna 106, kun keisari Trajanus jakoi Pannonian kahteen osaan, koska siellä olleiden legioonien määrä oli kasvanut liian suureksi. Ala-Pannoniasta tuli keisarillinen provinssi, jonka käskynhaltijalla eli legaatilla oli propreettorin arvo. [12] Ensimmäinen käskynhaltija oli Hadrianus, josta tuli myöhemmin keisari (hallitsi vuosina 117 a 138). [13] Hän oli myös aikanaan palvellut sotilasleirin varakomentajana. [2] Kaupunki kehittyi yhä nopeammin ensimmäisen ja toisen vuosisadan vaihteessa. Kun keisari Hadrianus vieraili Pannoniassa 124, hän nimitti siviilikaupungin Municipiumiksi. [13] Marcus Aureliuksen aikana Ala-Pannonian käskynhaltijaksi nimitettiin propreettorin asemesta prokonsuli. [14]

Vuonna 194 keisari Septimus Severus antoi sekä Aquincumille että Ylä-Pannonian pääkaupungille Carnuntumille (nykyisessä Itävallassa lähellä Bad Deutsch-Altenburgia) korkeamman kaupunginarvon Colônia. Hän osoitti siten kiitollisuuttaan Pannoniaan sijoitetuille legioonille, jotka olivat auttaneet hänet valtaistuimelle. 200-luvun alussa keisari Caracalla perusti sotilasleiri Brigetion Ala-Pannoniaan nykyisen Szőnyn paikalle, minkä jälkeen provinssissa oli yhtä paljon legioonia kuin Ylä-Pannoniassa. [13] Samalla Ala-Pannonian sotilaallinen ja poliittinen painoarvo kasvoi. [15] Tästä on osoituksena sekin, että Caracalla vieraili kaupungissa vuonna 214. [13] Aquincumista tuli myös alueen taloudellinen keskus, ja sen asukasluku nousi. Kaupungissa asui lähinnä roomalaistuneita kelttejä sekä roomalaisia ​​veteraaneja perheineen. [3]

Barbaarien hyökkäykset Muokkaa

200-luvun puolivälin jälkeen barbaarit hyökkäsivät toistuvasti Ala-Pannoniaan. [13] Vandaalit hyökkäsivät Aquincumiin 270, ja seuraavana vuonna roomalaiset vetäytyivät Daakiasta. [16] Diocletianuksen hallintouudistuksessa vuonna 294 Pannonia jaettiin neljään osaan, mistä lähtien Aquincum kuului Valeria Pannonian provinssiin. [3] [17]

300-luvun alussa roomalaiset perustivat Contra Aquincumin tukikohdan Tonavan vasemmalle rannalle puolustautuakseen barbaarien hyökkäyksiä vastaan. Paikalle syntyi myöhemmin Pestin kaupunki. [18] 300-luvulla Aquincumia linnoitettiin jälleen, mutta vuosisadan jälkipuoliskolla asukkaat alkoivat muuttaa rajakaupungista provinssin sisäosiin. [2] Aquincumin sotilaallisesta merkityksestä kertoo, että 50-luvulta 300-luvun lopulle lähes jokainen keisari vieraili siellä. Vuonna 375 legioonalaiset huusivat vasta neljävuotiaan Valentinianus II: n keisariksi Aquincumissa. [3]

400-luvun alussa roomalaiset tyhjensivät kaupungin [2], ja roomalaisten valta Pannoniassa päättyi lopullisesti hunnien hyökkäyksiin. Attilan johtamat hunnit valloittivat Aquincumin vuonna 409 [19] ja koko Pannonian 433. [20]

Roomalaisten perintö Muokkaa

Roomalaisajan jälkeen Aquincumia ei voida enää pitää kaupunkina, vaikka sen rakennuksia käyttivätkin myöhemmin alueelle tulleet langobardit, avaarit ja unkarilaiset. [21] Aquincumin ja myöhemmän keskiaikaisen Óbudan kaupungin välillä ei ollut jatkuvuutta, sillä useat muuttoaallot tuhosivat antiikin kaupungin jai se jäi vähitellen unohduksiin. On todennäköistä, että Aquincumin jäännöksiä on käytetty rakennusmateriaalina Óbudassa. [22]

Vaikka roomalaistyyppinen kaupunkihallinto ei säilynytkään Budapestin alueella, Rooman perintö on kiistämätön. Maahan tulleet unkarilaiset käyttivät hyväkseen roomalaisten rakennusten jäännöksiä, kun he asettuivat Aquincumin alueelle. [18] On oletettu, että sotilaskaupungin amfiteatteria olisi käytetty unkarilaisten päällikön Kurszánin linnana. [21] Amfiteatteri on yhdistetty myös Niebelungin laulussa mainittuun hunnien linnaan. [23] 900-luvun jälkipuoliskolla ruhtinas Taksony asutti kauppiaita ja lauttamiehiä Tonavan vasemmalle rannalle, missä Aquincumin jäännökset tarjosivat heille suojan. [24] Kun paikalle rakennettiin 1000-luvulla kirkko, siinä käytettiin todennäköisesti vanhan linnoituksen kiviä. [25] Samalla paikalla sijaitsee yhä Pestin Belvárosin seurakuntakirkko.

Myös roomalaisten rakentamat tiet säilyivät pitkään käyttökelpoisina, ja on jopa oletettu että ne olisivat tarjonneet vielä jonkinlaisen pohjan keskiaikaisen Unkarin liikenteelle. [26] Esimerkiksi nykyinen Vörösvárikatu kulkee samaa linjaa kuin roomalainen tie, joka lähti linnoituksen itäisestä portista. [10] Óbudan kaupunki noudattelee Aquincumin katuverkkoa, ja roomalaisten rakennukset määrittivät sen rajat. [18] Ilmeisesti myös roomalaisaikana käyttöön otetut kristilliset jumalanpalveluspaikat jäivät ainakin osaksi käyttöön, sillä suurin osa alueen vallanneista germaaniheimoista oli areiolanaisia ​​kilyttyjännakenakänänännyhännärnärnärnänärnärnärnärnärnärnärnärnärnärn der. [26]

Aquincumin jäännökset löydettiin 1700-luvun lopulla, ja ne herättivät pian paljon huomiota. Järjestelmälliset kaivaukset aloitettiin 1860-luvulla. Rauniot suojattiin hallinnollisella päätöksellä 1878, ja Aquincumin museo perustettiin siviilikaupungin alueelle 1894. Kaivaukset ja tutkimukset jatkuvat yhä. [27]

Linnoitus Muokkaa

Sotilaslinnoitus sijaitsi hieman nykyisen Árpádin sillan eteläpuolella. [28] Sen perusti ilmeisesti Legio IIII Flavia Felix, joka siirrettiin Aquincumiin ensimmäisen Daakian sodan päätyttyä vuonna 89. Toisaalta samalta ajalta on merkkejä myös Legio II Adiutrixista, eikä olekontaanjamahdollista, eikä olekaaniakoella mahdollista, etikä olekontaanjamahdolla olekata olekatahdollot. Tonavan raja oli rauhaton, ja Aquincumin kohdalla oli paras paikka ylittää joki. Linnoitus rakennettiin paikkaan, missä luoteesta kaakkoon kulkeva laakso ylettyi joenrantaan. Laaksoa pitkin oli hyvä kulkuyhteys ylemmäs Tonavan varrelle. [29] Kun II Adiutrix ja IIII Flavia Felix vietiin toiseen Daakian sotaan, niiden tilalle tuli Legio X Gemina. Se palveli Aquincumissa pitkään, sillä sen veteraanien amarradoetään asuneen linnoituksen lähistöllä. [30] Hadrianuksen hallitusajalta lähtien II Adiutrix sijoitettiin Aquincumiin vakituisesti, ja IIII Flavia Felix korvasi sen aina, kun se oli sotaretkellä. [31]

Ensimmäinen legioonalaisleiri oli paaluvarustus, mutta kun markomannit olivat hyökänneet alueelle vuosina 166-180, vanhan leirin länsipuolelle rakennettiin uusi, kivinen linnoitus. Sen pinta-ala oli 570 kertaa 476 metriä, ja muurit olivat 1,4 metriä paksut. Linnoitus rakennettiin uudelleen useita kertoja. Huomattavimmat muutokset tehtiin 330-luvulla, kun linnoitusta laajennettiin ja vahvistettiin. Sivujen pituudeksi tuli 720 ja 300 metriä, ja muurit rakennettiin kaksi kertaa entistä paksummiksi. [2]

Linnoitus oli roomalaiseen tapaan neliön muotoinen, ja sen jokaisella sivulla oli portti. Vastakkaisten porttien välillä kulkivat pääkadut, joiden risteyksessä oli komentajan asunto ja päämaja. [32] Pääportti oli itäinen portti, Porta praetoria, jossa oli kolme aukkoa: keskimmäinen hevosille ja kaksi muuta jalankulkijoille. Sen kahta puolta seisoivat kaksikerroksiset, kahdeksankulmaiset tornit. Eteläinen portti Porta principalis dextra em aikanaan korjattu ja rakennettu uudestaan ​​monta kertaa. Portissa oli kaksi 3,5 metriä leveää sisäänkäyntiä, mutta toinen niistä muurattiin umpeen 300-luvun alussa. [10]

Muurien ja vallihaudan ympäröimässä linnoituksessa oli 6 000 sotilaan varuskunta, ja yhteensä siellä asui noin 10 000 ihmistä. Leirissä oli suuri kylpylä, sairaala, parakkeja, kauppoja, aseseppien pajoja sekä vilja- ja muita varastoja. [2] Linnoituksen kylpylä Thermae Maiores löydettiin ensimmäisissä kaivauksissa 1700-luvun lopulla, ja nykyään se tunnetaan lähes kokonaisuudessaan. Kylpylässä oli kylmä, lämmin ja kuuma vesiallas, voimistelusali ja sauna. Tilavissa saleissa oli keskuslämmitys eli hypokausti. [10]

Linnoitus hylättiin vähitellen 400-luvun jälkipuoliskolla. [2]

Sotilaskaupunki Muokkaa

Kuten muissakin Tonavan ja Reinin varren kaupungeissa, Aquincumin linnoituksen lähellä oli kaksi siviiliasutusta: sotilaskaupunki (canaba) ja siviilikaupunki. Sotilaskaupunki sijaitsi linnoituksen vieressä, eikä sillä ollut kaupunkioikeuksia. Siellä asui sotilaiden perheenjäseniä, käsityöläisiä ja kauppiaita. He käyttivät samaa hautausmaata kuin sotilaatkin. [13]

Sotilaskaupunki levisi 140 hehtaarin alueelle. Sen lounaisosassa oli tiilentekijöiden, savenvalajien, seppien ja lasinpuhaltajien pajoja sekä leipureiden uuneja. Itäosassa oli satama ja varastoja. [13] Kaupungin kehittymiseen vaikutti paljon Ala-Pannonian provinssin perustaminen vuonna 106. [10] Toisen ja kolmannen vuosisadan vaihteessa sotilaskaupunki kasvoi lisää, ilmeisesti osaksi osaksi keisari alvierena Caracallanu jaillatti jaillat alvierena Caracallanu 300 alvieris alvierena Vierena Vierena Vierena alvilaris de Caracallanu. Asukastiheys nousi, vesijohtoja ja viemäreitä rakennettiin, ja lämmitys yleistyi. Vesijohdot toivat vettä Arpád-forrásin lähteestä, ja vesi kulki asuintaloihin lyijyputkia pitkin. Tonavan rannalla oli kaksi-tai useampikerroksisia palatseja, jotka olivat jopa mahtipontisempia kuin siviilikaupungissa. Kaupungista ulos johtavien teiden varsilla oli pajoja, postiasemia ja majataloja. [13]

Sotilaskaupungin restauroidut rauniot ovat enimmäkseen peräisin 100- ja 200-luvuilta. Poikkeus em vuoden 360 tienoilla rakennettu varhaiskristillinen hautakappeli Cella Trichora. [10]

Hadrianuksen palatsi Muokkaa

Sotilaskaupungin itäpuolella, nykyisellä Hajógyárisaarella oli keisarin käskynhaltijan palatsi. Sitä kutsutaan Hadrianuksen palatsiksi, koska hän toimi ensimmäisenä propreettorina vuosina 106–108. Rakennuksen vanhimmat osat ovatkin tältä ajalta, mutta suurimmat rakennustyöt on tehty 100-luvun loppupuolella ja 200-luvulla. Palatsi sijaitsi Tonavan rannalla Barbaricumínio, barbaarien maan, rajalla, ja se julisti jo pelkällä sijainnillaan Rooman valtaa ja mahtavuutta. Saareen pääsi luultavasti mantereelta, sotilaskaupungin puolelta siltaa pitkin Tonavan pienemmän haaran yli. Kun Tonavan pinta nousi 200-luvun loppupuolella, palatsi jouduttiin hylkäämään. [10]

Hadrianuksen palatsi oli kauttaaltaan koristettu mosaiikeilla ja freskoilla. Sen pinta-ala oli 8 000–10 000 neliömetriä, ja se oli yksi imperiumin suurimmista käskynhaltijan palatseista. [33] Muurien ympäröimässä palatsissa oli käskynhaltijan asunto, edustushuoneita ja talous- ja varastotiloja. Huoneita oli lähes sata. Edustusosan loisteliaat huoneet olivat itäpuolella, ja niiden keskellä oli suuri vastaanottosali. Tällä puolella oli myös palatsin 75 metriä leveä julkisivu, jonka edessä oli portiikki ja jonka ensimmäisessä kerroksessa oli pylväiden reunustama käytävä. Julkisivun kulmissa oli tornit, joista näki pienelle sisäportille. Palatsin pohjoissiivessä oli asuintiloja, kylpylä ja vesitorni. Huolto- ja varastotilat olivat palatsin eteläosassa. Rakennuksen keskellä oli suuri sisäpiha, jonne oli pystytetty keisarin alttari. Sieltä on löydetty rikkoutunut keisarin patsas, joka on nykyään näytteillä Aquincumin museossa. [10]

Palatsin edustussiivessä oli viisi laajaa vastaanottosalia, joiden lattiat em koristeltu mosaiikeilla jo 100-luvun alussa, jolloin ne olivat suurta ylellisyyttä. Mosaiikkeja hallitsevat kaksiväriset, geometriset kuviot, jotka on tehty valkoisesta kalkkikivestä ja mustasta basaltista. Ne ovat varmasti vakuuttaneet barbaarien lähetystöt Rooman kulttuurin ylemmyydestä. Ne ovat kuitenkin olleet samalla niin hienovaraisia, että ne eivät ole kilpailleet vierailijan huomiosta seinämaalauksien ja ylellisen sisustuksen kanssa. Mahtipontiset vastaanotot, joita näissä saleissa pidettiin, ovat siis olleet mahdollisimman näyttäviä. [15]

Kun palatsin pohjoissiiven kylpylää on kunnostettu ja uusittu 200-luvulla, sinne on tehty myös uudet mosaiikkilattiat. Vaikuttavan, kahdeksankulmaisen eksedran lattiakaivon ympärillä on ollut merimaisemaan liittyviä kuvia. Mosaiikin säilyneessä osassa on muun muassa delfiini ja kultakala. Mosaiikki on enimmäkseen mustavalkoinen, mutta siinä näkyy jo alkava monivärisyys. Keltaisia ​​korostuksia em nauhassa, joka kehystää kuvaa, ja myös delfiinin ruumiissa. Delfiinin ja kultakalan silmät ovat punaiset. Mustavalkoisten kuvioiden tyyli ja toteutus on sopusoinnussa ensimmäisen vuosisadan geometristen mosaiikkien kanssa. [15]

Palatsin ensimmäisissä kaivauksissa paljastui kaksi pyöreää allasta, joiden mosaiikein koristellut pohjat edustavat uutta tyylisuuntaa. Aiemmin suosittujen viileiden, geometristen kuvioiden sijalla on syvänpunaisia ​​ja keltaisia ​​lumpeita, jotka kukkivat caldariumin kosteassa ilmassa ja tuovat mieleen Niilin laakson. Toinen näistä mosaiikeista na viety Wieniin jo 1800-luvulla. [15]

Herakleen huvila Muokkaa

Hadrianuksen palatsia vastapäätä mantereen puolella oli rivi koristeltuja palatseja, kylpylöitä, temppeleitä ja ylempien virkamiesten asuntoja. Yhtä niistä kutsutaan nykyään Herakleen huvilaksi, koska sen erään huoneen lattiassa em ollut Heraklesta esittävä mosaiikki. Herakleen huvilan ydinosa em rakennettu toisen vuosisadan alkupuolella. Kolmannen vuosisadan alussa, kun virallinen hallinto on todennäköisesti siirretty sotilaskaupunkiin, rakennusta laajennettiin, siihen tehtiin lattialämmitys ja sen lattiat koristeltiin mosaiikein. [10]

Kahdessa asuinhuoneessa lattiamosaiikista on jäljellä vain sirpaleita, mutta kolmannessa puolet kuviosta on säilynyt. Säilynyt osa esittää Herakleen ja kentauri Nessoksen taistelua. Se on ilmeisesti tehty Aleksandriassa, joten se on Pannonian ainoa provinssin ulkopuolelta tuotu mosaiikki. Mosaiikin kirkkaat värit muistuttavat hellenistisiä seinämaalauksia. Mosaiikki on tehty huolellisesti hiotuista ja yhteensovitetuista, pienistä kivenpaloista, joita on 8–9 palaa yhtä neliösenttiä kohden. [15] Tablinumin lattiamosaiikki on esittänyt iloisia ja juopuneita Dionysoksen juhlia. Säilyneessä osassa Amor tarjoaa viinirypäleterttua lähestyvälle naarastiikerille. Myös kylpylöissä oli mosaiikkilattiat, ja apodyteriumin mosaiikki on melkein koskematon. Siinä on kaksi nyrkkeilijää. Voittaja seisoo uljaassa asennossa ja pullistelee lihaksiaan, ja hänen vastustajansa on kaatunut tyrmättynä ja pää veressä lattiaan. [10]

Herakleen huvilan seinät oli koristeltu freskoin ja ovien ja ikkunoiden puitteet, syvennykset ja ikkunalaudat oli koristeltu kukkakuvioin. Joistakin tyypillisimmistä aiheista on tehty rekonstruktiot, jotka ovat nähtävinä tablinumissa. Korkeatasoisten rakennusten kaivauksissa Pannoniassa on tullut esiin lukuisia mosaiikkilattioita, seinämaalauksia ja stukkokoristeita, vaikkakaan lähes kaikkia ei ole vielä tutkittu. Herakleen huvilassa niistä kaikista on nähtävillä edustavat esimerkit alkuperäisillä paikoillaan. [10]

Amfiteatterit Muokkaa

Toisen vuosisadan puolessavälissä linnoituksen lähelle rakennettiin Tonavan alueen suurin amfiteatteri. Sen laajuus oli 132 kertaa 108 metriä, ja siinä oli tilaa 10 000–13 000 katsojalle. Amfiteatterissa järjestettiin gladiaattoritaisteluita. Se oli pienempi kuin Colosseum, mutta areena oli suurempi, kenties siksi että se oli suunniteltu sotilasharjoituksia ja paraateja varten. [33] Samoihin aikoihin siviilikaupungin viereen rakennettiin toinenkin amfiteatteri. [8]

Linnoituksen amfiteatterissa on käytetty hyväksi luonnon muodostamaa painaumaa. Rooman sotilaat ovat käyttäneet tätä ympäristöään matalampaa aluetta harjoituskenttänä jo ensimmäisellä vuosisadalla. Erään kaiverruksen mukaan amfiteatteri on tehty uudelleen kivestä vuoden 145 tienoilla keisari Antoninus Piuksen aikana, ja sen on rakentanut Legio II Adiutrixin pioneeriosasto. Amfiteatteri oli soikion muotoinen. Pidempi akseli kulki koillisesta lounaaseen, ja sen päissä olivat pääportit. Eläinten häkit olivat lyhyemmän akselin päissä. Kuten muuallakin Tonavan alueella, amfiteatterin katsomo oli rakennettu suoraan tampatun maan päälle. Ainoastaan 24 U-kirjaimen muotoista ulkomuurin osaa ja areenan muuri oli rakennettu kivistä. [10]

Siviilikaupungin amfiteatteri oli hieman pienempi. Sekin oli soikio, ja sen halkaisijat olivat 86 ja 76 metriä. Sisä- ja ulkomuurien väli oli täytetty tampatulla maalla. Yleisöä varten oli kaksi kaariporttia. Amfiteatterin katsomo oli jaettu kiilanmuotoisiin sektoreihin, ja sinne mahtui 4 000–7 000 katsojaa seuraamaan teatteriesityksiä, urheilukilpailuja ja eläin- ja gladiaattoritaisteluita. Koska amfiteatteri oli kaupungin suurin rakennus, sitä käytettiin myös tärkeissä julkisissa tapahtumissa, kuten poliittisissa tilaisuuksissa, juhlissa ja keisarin vierailun yhteydessä. Gladiaattorien harjoitus- ja koulutustilat sijaitsivat amfiteatterin lähellä. [10]

Siviilikaupunki Muokkaa

Aquincumin siviilikaupunki oli noin kolme kilometriä sotilaskaupungin pohjoispuolella, paikalla jonka vierestä kulkee nykyään Szentendreen vievä rautatie. [28] Tonavan varren roomalaiskaupungeille oli tyypillistä, että siviilikaupunki sijaitsi pienen matkan päässä sotilaskaupungista. [33] Siviilikaupunki käsitti puolisuunnikkaan muotoisen alueen, jonka laajuus oli noin 30 hehtaaria. Kaupunki eli kukoistuskauttaan 200-luvun alkupuolella, ja siellä on täytynyt olla 10 000–12 000 asukasta. Kaupungin ulkopuolella oli postiasemia, majataloja ja peräti 16 hehtaarin laajuinen savenvalajien alue. Kun hallinnolliset rajat sotilas- ja siviilikaupungin välillä hävisivät 200-luvulla, kaksi kaupunkia sulautuivat vähitellen yhteen. Kun mukaan lasketaan ympäristön huvila-alueet ja viereiset kylät, asukasluku on voinut olla yhteensä 40 000–50 000. [18]

Kaupungin rakenteeseen on vaikuttanut sekä alueen maantiede että pohjoisesta etelään kulkenut limes-tie ja akvedukti, joka kulki kaupungin länsiosan halki. Kuten sotilaskaupungissa, myös siviilikaupungissa oli kaksi pääkatua, jotka kulkivat pohjois-etelä- ja itä-länsisuunnissa ja ristesivät suorassa kulmassa. Kaupunkia ympäröi muuri, jossa oli portit pääkatujen kohdalla. Pohjoinen, eteläinen ja itäinen portti on kaivettu esiin. [10]

Pääkatujen suuntaiset, kapeammat kujat rajasivat asuinalueen kortteleiksi. Kadut ja kujat olivat kolmesta yhteentoista metriä leveitä, ja niissä oli viemärit. [18] Kaupungin forum oli rakennettu pääkatujen risteykseen. Forum oli aluksi melko pieni, mutta kaupungin kehittyessä se laajeni. Syntyi forum-kortteli, johon kuului keisarin alttari, oikeustalona ja kauppahallina toiminut basilika, joukko kauppoja (taberna) ja suuri yleinen kylpylä. [10] Kylpylä ei ollut pelkästään peseytymistä varten, vaan se oli myös eräänlainen kahvila, kohtauspaikka ja kauppahalli. [34] Torin lounaispuolella oli suuria domuksia sisäpihoineen, kun taas pohjoisessa talot olivat pienempiä. Taloissa oli lattialämmitys ja vesijohdot. Arkeologit ovat löytäneet jäänteitä myös lasinpuhaltajien työpajoista, valimoista ja öljy- ja viinipuristamoista. [18] Vaikutusvaltaisten asukkaiden ja virkamiesten koristeelliset talot oli rakennettu kauemmaksi meluisista pääkaduista. Niissä oli kotialttarit ja omat kylpylät. [10]

Siviilikaupungin pohjapiirustus on ollut melko sekava, ja siinä on vain vähän viitteitä tietoisesta suunnittelusta. Koska kaupunki on kaivettu esiin vain osaksi, sen itäinen osa tunnetaan parhaiten. Tällä alueella on ollut ilmeisesti erikokoisia alemman ja keskiluokan asuintaloja (insula). Ne oli rakennettu pitkin akveduktin ja limes-tien itäreunaa, ja ne ovat peräisin 100-luvun alusta. Myös jotkut julkiset rakennukset ovat olleet pystyssä jo silloin, samoin kaupungin infrastruktuuri, kuten viemärit, vesijohdot ja kivetyt kadut. [10]

200-luvun alussa itä-länsisuuntainen pääkatu, jota pitkin pääsi Tonavalle, tuli yhä tärkeämmäksi. Tämä on osoitus vilkastuneesta kaupankäynnistä. Samaan aikaan rakennettiin myös lihatori (macellum) lähelle forumia. Rakennukset sijoitettiin entistä tiiviimmin, mikä kertoo asukastiheyden kasvaneen. Pitkät tontit, joita kapeat kujat erottivat, muistuttivat idän kaupunkeja. Samaan aikaan muurien ulkopuolelle nousi uusia asuinalueita ja majatalo. [10] Myös hautausmaat olivat kaupungista ulos johtavien teiden varsilla, mikä oli tavallista roomalaisissa kaupungeissa. [3]

300-luvulla rikkaat alkoivat muuttaa pois siviilikaupungista. Vuosisadan puolivälin jälkeen kaupunkiin ei enää rakennettu uusia taloja eikä entisiäkään pidetty kunnossa. Hypokausteja ei käytetty, vaan huoneet lämmitettiin alkeellisilla uuneilla, eikä romahtaneita viemäreitä korjattu. Ympäristön talot ja hautapaikat kertovat yhä tietystä vauraudesta, joka kuitenkin keskittyi ympäröivälle maaseudulle. [35]

Akvedukti Muokkaa

Aquincumin akvedukti rakennettiin toisen vuosisadan alkupuolella. Se alkoi lähteiltä, joiden nimi on nykyään Rómaifürdö (suom. Roomalainen kylpylä ), ja kulki etelään siviilikaupungin läpi aina linnoituksen amfiteatteriin asti. Vesi kerättiin ensin lähteistä muurien ympäröimiin altaisiin ja varastoitiin vesitorniin, joka oli suuri yksikerroksinen säiliö. Vesitorni oli liitetty avokanavaan, joka oli rakennettu kaariholvien päälle. Vesi virtasi noin viisi kilometriä pitkässä akveduktissa 1-2 asteen kaltevuudella. Vettä saattoi laskea eri paikoista, joihin jakelu- ja varastosäiliöitä oli rakennettu. [10]

Contra Aquincum Muokkaa

Contra Aquincumin linnake sijaitsi Tonavan vasemmalla rannalla, lähellä nykyistä Elisabetin siltaa, ja sen tarkoitus oli varmistaa joen turvallinen ylitys. Pieni linnake oli nelikulmion muotoinen, sen mitat olivat 86x84 metriä ja siinä oli hevosenkengän muotoiset tornit. Se on luultavasti rakennettu vuonna 294, mutta sen paikka oli ollut roomalaisten hallussa jo ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen. Osa Contra Aquincumin pohjoismuuria ja kaksi tornia on yhä näkyvillä alkuperäisellä paikallaan. [10] Contra Aquincumissa on ollut myös museo, mutta se suljettiin vuonna 1987. [27]

Transaquincum Muokkaa

Myös Transaquincumin linnake sijaitsi Tonavan vasemmalla puolella, mutta se oli Contra Aquincumia pohjoisempana, päälinnoitusta ja Hadrianuksen palatsia vastapäätä. Linnakkeeseen johti silta, jonka pituus oli 76-78 metriä. [10] Sillan pylväät löydettiin joenpohjasta 1800-luvulla. Kyseessä on ollut joko tilapäinen silta, jonka oli tarkoitus kestää vain yksi kesä, tai ponttonisilta, jonka tukipaalut olivat poikkeuksellisen vahvat. Vaikean jäidenlähdön takia ei ole todennäköistä, että kiinteä puusilta olisi kestänyt talven yli. Itse linnake oli nelikulmion muotoinen, ja kolmen sivun sisäpuolella oli portiikki. [36] Transaquincumin jäännökset eivät ole enää näkyvillä. [10]

Albertfalva Muokkaa

Albertfalvan linnake ja asutus sijaitsivat Aquincumin ja Camponan välissä, Gellértinvuoren eteläpuolella. Se oli strategisesti tärkeä yhtenä Pannonian rajan linnoituksista. Linnakkeen roomalaisaikaista nimeä ei tiedetä. Vuoteen 90 asti rajaa vartioi Aquincumin kohdalla kolme ratsuväkiyksikköä, joista yksi oli sijoitettu Albertfalvaan. Sinne oli majoitettu 500 auxilia-joukkojen miestä. Linnakkeen ympärillä oli siviiliasutusta, jonka ala oli 72 hehtaaria, joten se oli alueen suurin yhtenäinen roomalaisasutus Aquincumin jälkeen. [10]

Albertfalvan linnake oli alun perin rakennettu puusta, ja siinä oli tornit ja kaksinkertainen vallihauta. Sarmaatit tuhosivat linnakkeen hyökkäyksissään, mutta se rakennettiin aina uudestaan. Trajanuksen aikana vuonna 106 linnake rakennettiin uudelleen kivestä ja sinne sijoitettiin toinenkin ratsuväkiosasto. Uuden linnakkeen mitat olivat 190 ja 210 metriä. Rakennukset tuhoutuivat jälleen 178, ja ne uudistettiin toisen vuosisadan lopulla. Vuosina 259–260 linnake paloi maan tasalle barbaarien hyökkäyksissä, eikä sitä enää rakennettu uudestaan. Ratsuväen hautausmaa oli linnoituksen lähellä, joten myös Albertfalvasta on löydetty hautakiviä ja patsaita. Joitakin jäänteitä linnoituksesta ja siviiliasutuksesta on säilynyt, mutta niitä ei ole vielä kunnolla restauroitu. [10]

Campona Muokkaa

Campona oli auxilia-joukkojen linnake, joka sijaitsi nykyisessä Nagytétényssä, Tonavan rannalla vajaat kymmenen kilometriä Albertfalvasta etelään. Ensimmäinen puulinnake rakennettiin keisari Domitianuksen aikana ratsuväkiosastolle ala I Tungrorum Frontoniana, joka siirrettiin sinne Aquincumista. Toisen vuosisadan alkupuolella linnake rakennettiin uudestaan kivestä, ja sen mitat olivat 178 ja 200 metriä. Muurit oli vahvistettu torniparein, ja linnakkeen ympärillä oli kolminkertainen vallihauta. Sarmatialaisten tuhoisan vuoden 333 hyökkäyksen jälkeen linnake rakennettiin taas uudelleen. Siihen tehtiin viuhkanmuotoiset kulmatornit, ja kaksi sivusisäänkäyntiä suljettiin hevosenkengän muotoisilla torneilla. Esinelöydöt osoittavat, että linnake oli yhä käytössä 400-luvulla. Yksi vaikuttavimpia täältä löydettyjä esineitä on Mithran korkokuva. Linnakkeen itäiset ja eteläiset portit on restauroitu, ja ne ovat vierailijoiden nähtävissä. [10]

Aquincum sai kulttuurisia vaikutteita aluksi Italiasta ja Reinin alueelta, myöhemmin idästä. Myös alueen kelttiläisten alkuperäiskansojen vaikutus oli tuntuva. Aquincum oli ensisijaisesti sotilaskaupunki, joten kaivauksissa on löydetty etenkin sotilaselämään liittyviä esineitä, kuten aseita, kilpiä, kypäriä sekä rintapanssareiden kappaleita. Alueelta on myös löydetty paljon reliefejä ja piirtokirjoituksia, ja kiviesineitä on inventoitu yli tuhat, erityisesti hautakiviä, votiiviesineitä ja sarkofageja. Näyttävimpiä löytöjä ovat lattiamosaiikit ja seinämaalaukset. [3] Kolikoita on löydetty useita tuhansia sekä arkeologisissa kaivauksissa että niiden ulkopuolella. [37]

Kaupungin kehityksen alussa sekä siviilikaupungin että linnoituksen arkkitehtuuri noudatti yleisiä roomalaisia muotoja, jotka oli mukautettu paikallisiin olosuhteisiin. Mosaiikkilattiat olivat kalliita ja suurta ylellisyyttä, ja niitä oli ainoastaan edustusrakennuksissa, jotka rakennettiin valtion rahoilla. Kun koko provinssin painoarvo nousi, myös edustustilojen tarve kasvoi ja niiden tilaukset saattoivat työllistää myös paikallisia taiteilijoita. Aquincumissa tiedetään olleen omia mosaiikkitaiteilijoita vasta 200-luvun alusta, ”Severuksen kulta-ajalta” lähtien. 200-luvun lopulla sodanuhka tuli rajalla pysyväksi ja mosaiikkityöpajat kuihtuivat kysynnän puutteessa. Vaikka vanhoja mosaiikkilattioita korjattiinkin, korjausten laatu osoittaa, että Aquincumissa ei enää ollut todellisia taitavia mosaiikintekijöitä. [15]

Kaivausten perusteella voidaan päätellä, että uskontoja Aquincumissa oli lukuisia. Vanhojen roomalaisten jumalien ja mytologian rinnalla idästä tulleiden mysteeriuskontojen vaikutus oli suuri. Mithran kultti, joka oli hierarkkinen ja hyväksyi jäsenikseen vain miehiä, oli etenkin sotilaiden suosiossa, ja Aquincumista onkin löydetty useita Mithran temppeleitä ja kulttipatsaita. [3] On jopa oletettu, että Mithran kultti olisi syntynyt Pannoniassa. [23] Roomalaisista jumalista oman pyhäkkönsä Aquincumissa ovat saaneet ainakin Fortuna, Apollon, Aesculapius ja Hygieia. Siellä on ollut myös kelttiläisen jumalattaren Eponan alttari sekä Juppiterin, Junon ja Minervan temppeli. Siviilikaupungin länsipuolella, amfiteatterin lähellä oli freskoilla koristeltu Nemesiksen temppeli. [3] Kristinusko saapui alueelle hitaasti muuhun imperiumiin verrattuna, ja yksinkertaisia varhaiskristillisiä kirkkoja on rakennettu vuoden 350 tienoilla. [38]

Asukkaiden kotieläimistä ja ruokavaliosta voidaan tehdä johtopäätöksiä luulöytöjen perusteella. Maaseudulla eläimet teurastettiin ja lihat paloiteltiin paikallisten tapojen mukaan. Kaupungin asukkaat olivat riippuvaisia keskitetystä lihanjalostuksesta, sillä eläimet teurastettiin asuinalueiden ulkopuolella ja ammattiteurastajat paloittelivat lihat ja myivät ne kaupungissa. [39]

Lihaa ja nahkoja saatiin pääasiassa kotieläimistä: naudoista, lampaista, vuohista, sioista, hanhista ja kanoista. Kalaa, enimmäkseen karppeja, syötiin myös. Sianluiden osuus on pienempi kuin normaalisti voisi olettaa, mikä saattoi johtua siitä, että monet sotilaat tulivat Aquincumiin itäisistä provinsseista, joissa sianliha on voinut olla tabu. Muita kotieläimiä ovat olleet koirat, kissat, hevoset, aasit ja muulit. Yhteiskunnan köyhimmissä luokissa lihaa on todennäköisesti ollut saatavilla vain vähän, lähinnä vanhoja eläimiä, joita ei enää tarvittu töissä. Rikkaimmilla oli varaa vasikanlihaan, lampaisiin ja porsaisiin, jopa ostereihin ja linnunkieliin. Linnakkeissa ja niiden lähikylissä ruokavalio näyttää olleen hieman erilainen. Sotilaiden annokset ovat sisältäneet kuivattua tai savustettua lihaa, mutta pääasiallisesti viljatuotteita, varsinkin talvella. Villieläimet, kuten saksanhirvi ja villisika, sekä kalat ovat rikastuttaneet melko yksinkertaista ruokavaliota. [39]

Koiria tai hevosia ei käytetty koskaan ravinnoksi. Koiria jalostettiin sekä pieniksi sylikoiriksi että metsästys- ja vahtikoiriksi. Niiden luita on löytynyt hajallaan roomalaisista kaupungeista, mutta toisin kuin maaseudulla, kaluttuja luita ei ole, mistä voi päätellä että koirat eivät ole saaneet juosta vapaasti. Hevosenluita on löydetty harvoin kaupungeista, vaikka niitä onkin säännöllisesti käytetty työkaluihin ja koristeisiin. Hevonen oli arvostettu eläin, jota upseerit käyttivät. Muulien ja aasien luita on löydetty usein sotilasalueilta ja maatiloilta, missä ne olivat tärkeitä vetojuhtia. [39]

Aquincumin jäännökset löydettiin 1700-luvun lopulla. Vuonna 1778 eräs viininviljelijä löysi Óbudasta roomalaisajan lattialämmitysjärjestelmän jäännökset, kun hän kaivoi kuoppaa jäitä varten. Budapestin yliopiston kirjastonhoitaja István Schönvisner ymmärsi löydön olevan merkittävä ja yhdisti sen Aquincumin kaupunkiin. [27] Kaivauksissa löydettiin yksi linnoituksen kylpylän saleista, ja Schönvisner julkaisi tutkimusten tulokset jo samana vuonna. [10] Contra Aquincum löydettiin 1796 ja Transaquincum 1815. [27]

Lisää kaivauksia tehtiin 1820-luvulla, kun Óbudan prefekti antoi kaivaa esiin kylpylän rauniot nykyisen Aquincumin museon alueella. 1860-luvulla tutkittiin Transaquincumin linnoitusta ja Hajógyárisaarelta löytynyttä kylpylää, joka osoittautui myöhemmin Hadrianuksen palatsin kylpyläsiiveksi. Löydöt herättivät huomiota, ja Aquincum sai lempinimen "Unkarin Pompeji". Vuonna 1878 Aquincumin rauniot suojattiin hallinnollisella päätöksellä. [27] Pian aloitettiin kaivaukset sekä siviilikaupungin amfiteatterissa että alueella, jossa linnoituksen ja sotilaskaupungin oletettiin sijainneen. Vuodesta 1882 kaivauksia johti Bálint Kuzsinszky, ja kun Aquincumin museo perustettiin 1894, Kuzsinszkysta tuli sen johtaja. [3] Óbudan kaasutehtaan rakennustöiden (1910−1913) yhteydessä tehtiin myös merkittäviä kaivauksia. Silloin siviilikaupungin savenvalajien korttelit, tiilistä ja kalkkikivistä tehtyine uuneineen ja kalustettuine työpajoineen, tulivat päivänvaloon. [40]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Lajos Nagy aloitti kaivaukset Kuzsinszkyn kumppanina ja myöhemmin johti niitä itse. Hän keskittyi kaivauksiin etupäässä siviilikaupungin ulkopuolella. Tärkein Nagyn löytämä kohde oli Gellértinvuoren kelttiläinen linnoitus. [3] [40] 1920- ja 1930-luvuilla kaivauksia tehtiin paljon. Varhaiskristillinen hautakappeli kaivettiin esiin vuosina 1927–1930. Vuonna 1931 Nagy kaivoi esiin palomiesten päämajan siviilikaupungissa ja löysi Aquincumin urut, yhden kuuluisimmista Aquincumista löydetyistä esineistä. Contra Aquincumissa tehtiin kaivauksia 1932–1936, ja sotilaskaupungin amfiteatterissa kaivettiin jatkuvasti vuodesta 1925 vuoteen 1941. [27]

Toisen maailmansodan jälkeen kaivauksiin on usein käyty uusien rakennushankkeiden yhteydessä. Hadrianuksen palatsin raunioita kaivettiin vuosina 1950–1956, kun Óbudan telakkaa uudistettiin. Herakleen huvila löydettiin Meggyfa-kadulta ja sitä tutkittiin vuosina 1964–1967. [40] Siviilikaupungin raunioiden entisöinti Aquincumin museon alueella alkoi 1963, ja 1966 työt laajenivat kaupungin läntiselle, ennen tutkimattomalle alueelle. Vuonna 1973 museoalueen työt saatiin valmiiksi, ja kaikkiaan 16 rakennusta oli restauroitu. [27] Nykyään nähtävillä olevat Aquincumin siviilikaupungin rauniot ovat enimmäkseen tulosta 1960- ja 1970-luvun restaurointityöstä, ja ne kattavat noin kolmasosan asutuksesta. Suurin osa nykyään näkyvistä raunioista kuvastaa toisen ja kolmannen vuosisadan vaihteen tilannetta. Museon lähellä, Szentendreikadun varrella on lisäksi restauroitu osa akveduktia, joka kulki siviilikaupungin poikki. Akveduktin jäänteitä on myös nähtävissä puistossa museon pohjoispuolella. [10]

1970- ja 1980-luvuilla tehtiin jatkuvia kaivauksia ja konservointitöitä sotilasleirin ja sotilaskaupungin alueella, kun Óbudaan rakennettiin paljon suuria asuintaloja. Pelastuskaivaukset auttoivat selvittämään linnoituksen sijainnin, ja sotilaskaupungin rakenteesta saatiin lisää tietoa. [27] [40] Sotilasleirin itäinen ja eteläinen portti on restauroitu, ensimmäinen 200−300-luvun asuun ja jälkimmäinen 100-luvun jälkipuoliskolla rakennettuun asuun. Eteläinen portti on nähtävissä osana sotilasleirin eteläistä muuria, joka sijaitsee Flórian-aukion lounaisen jalankulkualikäytävän luona. [10]

2000-luvun alussa entisöintitöitä on jatkettu useissa kohdissa siviilikaupungin raunioiden lounaisosassa, ja Mithran temppeli sekä majatalon kylpyläsiipi on restauroitu. [27] [41] Kaivaukset jatkuvat edelleen. [3]

Aquincumin museon tehtävänä on Budapestin alueen roomalaisen perinnön esiin kaivaminen, suojeleminen ja esittely. [40] Museo sijaitsee siviilikaupungin raunioiden alueella, ja se koostuu ulkoilmamuseosta ja kahdesta näyttelyrakennuksesta. Ulkoilmamuseo ja sen alueelle rakennettu vanhempi näyttelyrakennus on yleisölle avoinna huhtikuusta lokakuuhun. Uudempi museorakennus, jossa on pysyvä näyttely, on auki ympäri vuoden. Museossa käy vuosittain yli 35 000 vierailijaa. [42]

Aquincumin museon lisäksi roomalaisajan raunioita ja niistä löydettyjä esineitä on nähtävillä kahdessa pienemmässä museossa, linnoituksen sotilaskylpylässä ja Herakleen huvilassa. [10] Lisäksi Aquincumista löydettyjä esineitä on nähtävillä Budapestin historian museon päänäyttelytilassa Budan kuninkaanlinnassa ja Unkarin kansallismuseossa. Kansallismuseossa on yli 250 Aquincumin alueelta löydettyä kiviesinettä. [43] Budan linnassa on näytteillä muun muassa osia sillasta, joka yhdisti Hadrianuksen palatsin mantereeseen. [34]


Hunting Down Roman Ruins in Budapest

Did you know that you can find traces of Roman history in Budapest?

With its castle, river, ruin bars, thermal baths and museums, there’s so much going on in this city that it would be easy to not hear a word about Aquincum. But, like many European cities, Budapest was once part of the Roman Empire.

We went to Budapest on my last surprise birthday trip weekend and, as I paged through the guide book that Chris presented when he finally revealed our destination, I let out a gasp. Chris braced himself he knew what would’ve prompted such a response.

“There are Roman ruins in Budapest!”

From that moment, I made it my mission to get to these ruins, even though they’re a little way out of the city. Chris… well, he knew better than to try and dissuade me from going ahead with my plan.

Let’s start with some context before we get to that journey.

Founded in 41 AD, Aquincum was the largest town in the Roman province of Pannonia. It later went on to become the capital city of Pannonia Inferior and then the capital of Pannonia Valeria. In its heyday, it was home to about 40,000 inhabitants. It’s even thought that Marcus Aurelius wrote part of his Meditations while based in Aquincum. All of these facts and names mean that Aquincum was an extremely important place in the region – and it’s a must-visit for those interested in Roman history.

As mentioned, Aquincum is a fair way out of central Budapest, located in an area called Obuda. To get there, hop on the underground to Batthyany ter, and then catch the HEV. The latter will take you all the way to Aquincum (and, helpfully, the stop you need carries the same name). The journey takes about 20 minutes.

There was construction work going on at the time of our visit, but, as luck would have it, we were dropped off right outside a Roman amphitheatre. And this is only one of the Roman amphitheatres you can find in Budapest Aquincum was unusual in that it had two different amphitheatres.

On the approach to the Roman amphitheatre.

The Aquincum Civil Amphitheatre.

This is due to the fact that Aquincum was made up of different areas, divided by function. Initially, Emperor Vespasian simply wanted to set up a military camp by the river but, over time, increased activity attracted a civilian population. An amphitheatre, called the Aquincum Military Amphitheatre, was built near the military fortress by the river. Over the years, the settlement expanded, and the structure we happened upon is the Aquincum Civil Amphitheatre, situated near the main excavation site of Aquincum’s civilian town.

While the military amphitheatre (we sadly didn’t get to visit this spot) may have been the larger of the two, we were extremely impressed by how well the shape of the civilian version had been preserved. It’s completely free to visit and, thanks to this, it seems to be a popular hangout point for locals, who were enjoying a drink on the slopes where the stands would’ve once been. This amphitheatre could hold a capacity of 6,000 people, and it was built between 250 and 300 AD.

The amphitheatre was an unexpected delight, but we had more ruins to explore. Following the signs, we made our way to the Aquincum Museum.

The first glimpse of the Aquincum civilian town excavations.

Although much of the Aquincum site lies out in the open, it’s completely fenced off so you have to buy an admission ticket at the museum. At the time of writing, an adult ticket costs 1,600 forint (about £4). This gives you access to the museum, which houses key finds from the excavations, as well as the ruins of the civilian town itself.

Due to a packed sightseeing itinerary, we only had an hour to see as much of the site as possible. We chose to devote our time to the ruins.

How many foundations can you see?

This is the main vantage point from which to admire the extensive site.

Walking through the massive site, it was hard to believe that only a fraction of the civilian town has been excavated thus far. Plus, since it was the middle of winter and we had arrived near closing time, it felt like we had the whole place to ourselves. The large number of foundations made us try to imagine what Aquincum would have looked like all those years ago. And, since the far reaches of the site were already shrouded in mist, it gave us the impression that the ruins went on endlessly in either direction. It’s a beautiful spot.

The various building types aren’t signposted, but the important sites within Aquincum civilian town include the ruins of the basilica, which formed part of Aquincum’s Forum. In addition, there are remains of public baths, where their underfloor heating columns are exposed, as well as shops and houses. Much care has been taken to reconstruct broken pillars and, in the ruins of one villa, you can see a garden that closely follows Roman aesthetics.

Before you dismiss the Aquincum site as one just featuring crumbling foundations, there is plenty to admire if you’re willing to explore it thoroughly. In one structure, we spotted some ornate mosaics, which we could have easily passed by. Behind some of the museum buildings, we stumbled upon a treasure trove of archaeological finds. These included intricate funerary monuments, dedications and pillars, all offering tiny windows into the lives of the people who called Aquincum their home.

After all, this is what I love most about visiting ruins like these. Yes, the Aquincum site may be next to a busy road, so your visit will feature a soundtrack of heavy traffic, but it’s still a visual reminder of the settlement that would give rise to the Budapest we now know. The roads of Aquincum, now uneven due to the passing of time, were paved by people. Those people may be long gone, but their creations – and shops, places of worship and homes – have been left behind for us to discover, and to make us wonder what life was truly like back in the days of the Roman Empire.

Discovering mosaics at Aquincum.

My only regret is that we didn’t have more time at Aquincum. If you are planning a visit here, I would recommend putting aside at least a few hours, so that you can take in the grounds and museum at your leisure.

Too soon, we were told that Aquincum was about to close for the day.

When I return to Budapest (and I fully intend to soon), I plan to dedicate a lot more time to exploring Budapest’s Roman past. While it may not be common knowledge that extensive ruins exist in the city, there is a lot to see for fellow history geeks. The Aquincum Museum and excavation site may make up the bulk of Budapest’s Roman ruins, but there are other sites scattered throughout the city.

On the banks of the Danube, you can see the ruins of Contra Aquincum, the military fortress. Nearby are the remains of the military amphitheatre and, elsewhere, you can see the remnants of a three-level aqueduct. You can also visit the Hercules Villa, so named after the impressive mosaics that were unearthed in this grand house.

Other European cities may be more famous for their Roman heritage, but Budapest has so much to offer as well. Our visit to Aquincum and the nearby amphitheatre was the perfect teaser – and I can’t wait to see what else we’ll discover on our return journey there!

Have you been to any of Budapest’s Roman ruins? Or do you simply share my love of Roman history? Let me know in the comments below!


Department of Roman Archaeology

A grave in Aquincum yielded an intact twisted stick in glass decorated with the figure of a stylised water bird. The function of twisted glass sticks is not easy to determine, but on the basis of its loop terminal this artefact must have been a tool used in spinning, that is a distaff. Short distaffs used in the Roman period had symbolic meanings on representations, too. On sepulchral monuments they were either depicted alone or as the attributes of women, particularly on grave steles in the eastern provinces. Distaffs made of glass were suitable for actual work however, their material and representations make us regard them as symbolic objects.

Statues and reliefs of Venus in Aquincum

The cult of Aphrodite-Venus in Aquincum can be conjectured from a small number of representations. The cult of the more official goddess showing graceful features cannot be detected. However, the more frivolous Venus, who is thus easy to be identified with the ancient fertility goddess, must have been popular. On the basis of their findspots, her representations in stone must have been placed in private houses, perhaps in lararia. The representations preserved the features created in classical Greek art, transformed in Hellenistic period, and mixed and re-created in the Roman period. The classical prefiguration, however, was transformed, or ‘provincialised’ by the local sculptor. New features became widely spread, such as the emphatic abdomen and lower-body, the indication of the curve of the ribs and navel, and the static character of the representations.

"Brick with jewel impression from Aquincum

During the excavation of the Resident of Aquincum’s palace in 1996, a fragment of a tube (brick) was found featuring side by side with the CHR seal (?) an impression which was made unintentionally. The impression comes without a doubt from a ring. Judging by its shape the ring node would have continued in a marked but nonetheless unadorned shoulder. As it shows on the impression, the gem could not have been entirely level with the ring node. The original of the ring belongs with types Henkel 25. Nr. 157, 56 as well as. Nr. 411. Guiraud 2 (c, d, f g), Henig XII., or Aquincum I. The node was decorated with an intaglio depicting a human profile with a laurel looking right – in all likelihood a bearded man’s profile, considering the markedly jutting chin-line. The laurel, however, is unmistakable evidence that the gem portrays an emperor. The shape of the ring, the straight nose along with the chin curtain and the moustache, as well as the round face suggest that the portrait is that of Hadrian.
The ring impression appears twice on the brick, which allows us to make certain inferences concerning the method of brick manufacture, namely, that the moulded bricks were dried on shelves or stands. The owner of the ring, presumably a professed follower or henchman of the emperor would have been a visitor of the brick-manufacturing workshop.
& quot


2012-ig határai a Budapest–Esztergom-vasútvonal a Szentendrei úttól a Dunáig, a folyó, Bogdáni út, Szentendrei út az esztergomi vasútvonalig voltak.

2012 decemberében határait úgy rajzolták át, hogy az azonos nevű római településhez tartozó összes régészeti és műemléki terület ebbe a városrészbe essen. Eszerint mai határai a Duna folyam – Bogdáni út – Szentendrei út – Kazal utca – Huszti út folytatása északi irányba a Zsófia utcáig – Zsófia utca – 23215 hrsz. – ú ingatlan déli telekhatára – 23152/45 hrsz. – ú ingatlan északkeleti telekhatára a Péter utcáig – Péter utca meghosszabbítása déli irányban a vasútvonalig – vasútvonal.

A mai városrész területe már az ókorban lakott volt, a nevét adó Aquincumot a rómaiak alapították valamikor az 1. században. A település kezdetben főleg a környező katonai táborok kiszolgálásából élt, majd gyors fejlődésnek indult, mielőtt a 4. században a folyamatos támadások miatt Aquincum-polgárváros fokozatosan elnéptelenedett. Miután Aquincumot a Római Birodalom feladta, a romokon tovább folyt az élet.

Még ebben az évszázadban egy keresztény egyházi püspökség jött létre, ami a Birodalom megszűnte után is összefogta az itt élőket. Ekkor épült három ókeresztény bazilika is a hozzájuk tartozó kolostorokkal, amiket sokáig használtak. I. Constantinus korában nagy erődöt építettek a Duna-parton, amiről bebizonyosodott, hogy még évszázadokon keresztül lakott volt, és csak a 14. század végén kezdték el a bontását. A honfoglalás idején az itt élő lakosság a keresztény hit valamelyik változatát vallotta.

1778-ban egy óbudai szőlősgazda római padlófűtés (hypocaustum) maradványaira talált munka közben. A leletet Schönvisner István azonosította Aquincum városával. A második világháború utáni helyreállítási munkák és a folyamatos korszerűsítések során végzett óriási földmunkák során sorra kerültek és kerülnek elő mind a mai napig a föld alól az ókori emlékek.

Budapest 1873-as létrehozásakor lett a főváros része.

A Fővárosi Közgyűlés 2012. december 12-én Mocsárosdűlő délkeleti, Kaszásdűlő északkeleti és Rómaifürdő délnyugati sarkát, vagyis az Aquincum nevű római településhez tartozó összes régészeti és műemléki területet egyben Aquincum városrészhez csatolta [2] [3]

A városrész fő útvonala a Szentendrei út, ami Budapest ezen részének egyik főútvonala is. A Nyugati pályaudvartól eredeztetett Budapest–Esztergom-vasútvonalnak van Aquincum nevű megállója a városrész északnyugati sarkában a H5-ös (azaz szentendrei HÉV) Aquincum nevű megállóhelye mellett. Ugynezen a HÉV vonalon Filatorigát megállóhely és Kaszásdűlő megállóhely szinén Aquincumban, vagy annak határán található.

Az egész városrészben csak a Szentendrei út mentén van buszmegálló, kivéve egyetlen egyet az Óbudai Gázgyár egykori munkástelepe (most lakótelep) mellett, ahová a 106-os busz tér be Rómaifürdő irányába.


Angelokastro is a Byzantine castle on the island of Corfu. It is located at the top of the highest peak of the island"s shoreline in the northwest coast near Palaiokastritsa and built on particularly precipitous and rocky terrain. It stands 305 m on a steep cliff above the sea and surveys the City of Corfu and the mountains of mainland Greece to the southeast and a wide area of Corfu toward the northeast and northwest.

Angelokastro is one of the most important fortified complexes of Corfu. It was an acropolis which surveyed the region all the way to the southern Adriatic and presented a formidable strategic vantage point to the occupant of the castle.

Angelokastro formed a defensive triangle with the castles of Gardiki and Kassiopi, which covered Corfu"s defences to the south, northwest and northeast.

The castle never fell, despite frequent sieges and attempts at conquering it through the centuries, and played a decisive role in defending the island against pirate incursions and during three sieges of Corfu by the Ottomans, significantly contributing to their defeat.

During invasions it helped shelter the local peasant population. The villagers also fought against the invaders playing an active role in the defence of the castle.

The exact period of the building of the castle is not known, but it has often been attributed to the reigns of Michael I Komnenos and his son Michael II Komnenos. The first documentary evidence for the fortress dates to 1272, when Giordano di San Felice took possession of it for Charles of Anjou, who had seized Corfu from Manfred, King of Sicily in 1267.

From 1387 to the end of the 16th century, Angelokastro was the official capital of Corfu and the seat of the Provveditore Generale del Levante, governor of the Ionian islands and commander of the Venetian fleet, which was stationed in Corfu.

The governor of the castle (the castellan) was normally appointed by the City council of Corfu and was chosen amongst the noblemen of the island.

Angelokastro is considered one of the most imposing architectural remains in the Ionian Islands.